Kristittynä rajattomilla rajapinnoilla

#tulkaakaikki #seurakuntavaalit2022

gif

Ehkä luottamus alkoi jo kasteessa, joka tapahtui ennakkoluulottoman ja valoisan lestadiolaisen isoisäni 60-vuotissyntymäpäiväseuroissa. Ehkä se oli nuoren ja innostuneen körttitaustaisen kastepappini kosketus. Ehkä se oli hartaan seuraväen rukous ja siunaus. Ehkä se oli lapsuuden körttikylän seurojen ja pyhäkoulun kantava voima. Uskoin ja uskon, että mikään ei voi horjuttaa minua vahvasta yhteydestä Isä Jumalaan, Kristukseen ja Pyhään henkeen. Lapsena minua käytettiin ennakkoluulottomasti eri herätysliikkeiden tilaisuuksissa, vierailimme Valamossa ja osallistuimme kinkereihin. Uskonto oli luontevasti näkyvillä ympärillämme monimuotoisena kudelmana, jota saimme vapaasti havainnoida ja muodostaa oman maailmankuvaamme. Uskonto kiinnosti henkilökohtaisen kokemisen lisäksi myös yhteisöllisenä ja yksityisenä ilmiönä. Uskoon tulon käsite oli minusta kiehtova, koska itse koin olleeni aina uskossa. Olin uskossa, mutta en ehkä edustanut uskovaiseksi yleisesti miellettyä profiilia. Uskonnon harjoittaminen oli maltillista ja yksityistä, enemmän keskustelua korkeimman kanssa ja hiljaista rukousta kuin ulospäin näkyvää puhetta tai toimintaa. Elämässä toteutuivat perinteiset tapahtumat, opiskelut Teknillisessä korkeakoulussa, perheen perustaminen, työelämässä aloittaminen ja kiireiset lapsiperheen ruuhkavuodet. Uskonnon harjoittamisessa oli antoisampia  jaksoja, joina esimerkiksi harrastin opiskelukaverinsa kanssa jumalanpalveluskierroksia ja kävimme jumalanpalveluksissa eri kirkoissa Helsingin seudulla. Ruuhkavuosien aikana löysin Tuomasyhteisön hiljaisuuden retriitit, joista tuli monen vuoden voimanlähde. Myös Mikael Agricolan kirkon sunnuntai-illan messut olivat vuosien ajan tärkeä, jopa terapeuttinen sunnuntai-iltojen elämys, johon liittyi ihmeitä ja siunauksia. Samoihin aikoihin sairastuin fyysisesti ja kokeilin erilaisia hoitomuotoja lääketieteen lisäksi. Se tie vei opiskelemaan energiahoitomuotoja kuten Reikiä. Myös joogasta tuli kiinteä osa päivittäistä harjoitusta, ensin fyysisenä harjoituksena ja sittemmin osana mielen harjoitusta. En ole koskaan kokenut ristiriitaa kristinuskon ja esimerkiksi energiahoitojen välillä, koska myös tieteen maailmankuvan omaavana näen, että mystikoiden kokemukset alkavat olla jo tämän päivän tiedettä.

3 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kävin katsomassa teatteria, joka vaikutti syvästi myös siihen puoleen minussa, joka syvällisen henkisyyden osa-alue. Koko -teatterin Janoavaiset kertoo kahden 1870 -luvulla Suomessa syntyneen naisen,