Juuritarinoista vahvoihin merkityksiin
Henkisyys, usko, seurakunta ja kirkon toiminta tarkoittavat minulle merkityksellisyyttä, jatkuvuutta ja kantavia voimia elämässä. Aikuisuudessa yhteyden, yhteisön ja oman paikan löytäminen ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Muutettuani pääkaupunkiseudulle etsin seurakuntayhteisöä, kävin kirkoissa jumalanpalveluksissa, mutta yhteisöllisyys puuttui. Harjoitin uskontoa yksin. Yhteisöllisyyttä löytyi lähinnä omasta kaveripiiristä, jossa harrastimme yhdessä esimerkiksi Tuomasmessuilua. Savonlinnan seudullekin palattuani hain paikkaani, kunnes löysin reitin takaisin aktiiviseksi toimijaksi luottamustoimien kautta. Tämä on yksi syy, joka johdatti minut seurakuntavaalien ehdokkaaksi nyt jälleen paluumuuttajana Tapiolan seurakunnassa. Espoon seurakunnissa olen saanut toimia korona-aikana digiystävätoiminnassa, jossa on mahdollistettu iäkkäämmille digitaitoja arjen sujuvoittamiseksi.
Juuritarinani osana seurakuntaa ja kirkkoa on vahva. Seurakunta ja evankelisluterilainen kirkko ovat olleet osa minua aina. Viikon kohokohtia varhaislapsuudessa olivat sunnuntain lasten pyhäkoulu ja ompeluseurat, jotka olivat toimintamuodoltaan lämminhenkiset virsiseurat. Hämärässä valossa kahviteltiin, neulottiin, keskusteltiin ja laulettiin virsiä. Iltaan kuuluivat arpajaiset, joiden tuotto käytettiin hyväntekeväisyyteen. Kaikki antoivat ilolla vähästään. Lapset leikkivät tai istuivat aikuisten seurassa ihmetellen ja kuunnellen. Muistan tunnelman ja tuoksut, jotka edelleen tuntuvat turvallisille ja lempeille tunnemuistoille. Ennen koulua pääsin seurakunnan leikkikouluun, joka antoi eväitä kouluun lähtijälle. Kouluiässä pääsin musiikkiharrastuksen alkuun seurakunnan tukemana. Ensimmäinen luottamustoimeni olikin myöhemmin paikallisen musiikkiyhdistyksen hallituksen nuori jäsenyys, joka mahdollistui tiiviin seurakuntayhteyden kautta. Pääsimme myös hyvin varhain osallistumaan jumalanpalveluksiin. Olin mukana lukemassa sanaa, esittämässä uskonnollista kuvaelmaa tai laulamassa. Esiintymisestä ja ihmisten edessä puhumisesta tuki luontevaa. Jo ennen rippikoulua ohjasin seurakunnan kerhotoimintaa ja rippikoulun jälkeen jatkoin kerhotoiminnassa ja rippikoululeirien isosena. Koin kirkon toiminnan iloa ja turvallisuutta tuovana, omaan elämään luontevasti kuuluvana osana. Omat vanhempani ovat aina tehneet vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyyttä. Vapaaehtoistoiminta ja yhteisöllinen jakamisen on ollut osa perintöäni. Seurakunta ja kirkko ovat antaneet minulle paljona.
Yhtenä roolinani luottamustoimissa koen yhteisöllisyyden mahdollistamisen ja turvallisen astumisen seurakunnan yhteyteen ihan mistä lähtökohdista tahansa. Seurakunnan muodostavat sen jäsenet ja toiminnan pitäisi olla jäsenten näköistä, merkityksellistä jokaiselle.